Kuvitelkaa…

…täysin terve ihminen. Tekee ensin koko päivän puutarhatöitä. Kyllä, tänään, tuolla tuulessa. Nauttii olostaan. Tulee kuudelta sisään, syö ja katsoo dvd:ltä jaksollisen Gilmoren tyttöjä. Ystävä tulee käymään ja viipyy muutaman tunnin. Juodaan kahvia, puhutaan viikon kuulumiset. Ystävä lähtee. Pieni rentouttava hetki neuleblogien kanssa. Ensimmäisen viiden blogin joukossa mainitaan että Suuri käsityölehti on tullut tänään. Posti taisi unohtua hakea kun oli niin paljon muuta mielessä.
No, onneksi postilaatikolle voi myös tepsuttaa puolipukeissa, pilkkopimeässä kellon lähestyessä keskiyötä.

Mitä tapahtuikaan sille tervejärkiselle ihmiselle?

edit hetki myöhemmin –  Ei siinä lehdessä edes ollut mitään. Pah.

~ Kirjoittanut valokki : torstai, huhtikuu 5, 2007.

3 vastausta to “Kuvitelkaa…”

  1. Ensimmäistä kertaa vierailen blogissasi. Hauskoja, hyvin kirjoitettuja juttuja!
    Sain myös tänään SK:n, enkä kolmannenkaan selailukerran jälkeen löytänyt mitään, mitä olisi ihan pakko tehdä.
    Pihatöihin en ole ehtinyt. Tai siis meillähän on vielä lunta. Ainakin vähän.

  2. No ei ollut sk:ssa mitään. Turhaan taas ostin.

  3. Mulle kävi postin kaa sama homma muutama viikko sitten, onneksi se oli mies joka kävi hakee sen illalla 22 jälkeen :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: